Vuosi 2019 on lopuillaan ja olen miettinyt kulunutta vuotta ja sen tapahtumia. Vuosi on ollut tapahtumarikas, mutta kaikesta ei ole yhdessä postauksessa mahdollista kirjoittaa.
Ajattelin siksi nostaa vuodesta esiin muutaman omakohtaisen tapahtuman, jotka ovat erityisesti jääneet mieleeni. Postauksen lopussa on myös joitakin muita tapahtumia, jotka ovat jääneet mieleen, vaikka itse en ole ollutkaan paikalla.
Ketjukolari Oulussa 11.3.2019
Maaliskuussa olin ajamassa yksin Oulun moottoritiellä klo 8.30 aikaan aamulla. Oli aamuruuhka, edessäni oli autojono ja takapuskurissani oli lähes kiinni auto, sen takana toinen, toisen takana kolmas jne. Ohitin juuri kaksi rekkaa, kun huomasin edessäni noin 350 metrin päässä autoja täysin pysähdyksissä.
Onneksi havaitsin ne niinkin aikaisin, sillä tie oli erittäin liukas ja kevyt irtolumi pöllysi rekkojen renkaista haitaten paikoitellen näkyvyyttä. Aloin pumpata jarruja, koska hätäjarrutuksessa renkaat olisivat lukkiutuneet, pito olisi mennyt ja etuvetoinen autoni olisi puskenut mihin lie. En siksikään uskaltanut tehdä voimakasta jarrutusta, että takanani oleva auto olisi ajanut taatusti perääni.
Totesin aika nopeasti, että en saa autoani siltikään täysin pysähtymään ennen edessäni olevia pysähtyneitä autoja. Hain väylää estää yhteentörmäys ja niin tekivät muutkin autot. Lopulta huomasin olevani tilanteessa, jossa sekä oikealla että vasemmalla puolellani liukui auto ja suoraan edessäni oli pysähdyksissä auto, joka oli törmännyt sen edellä olevaan autoon.
Noin 50 metriä ennen edessä olevaa autoa painoin kaasua, jotta pääsen vasemmalla olevan auton edelle, hetkeä ennen estettä jarrutin ja tein väistöliikkeen vasemmalle. Yllätyin itsekin, että väistö onnistui. Mutta samassa edessäni oli auto poikittain ja tein uuden väistöliikkeen, sitten toisen ja vielä kolmannenkin väistön.
Näky oli muuten aika uskomaton. Autoja oli pitkin ja poikin tiellä kahdella kaistalla. Auton osia lojui tien pinnassa eikä niiden väistely ollut mahdollista. Toivoin vain, ettei auton rengas puhkeaisi. Yhteensä kolareineita autoja oli silloin kymmenkunta. Pääsin autojen ohi ja sivupeilistä näin, miten lumi pöllysi ja autoja nytkähteli takanani. Tiesin lisää autoja kolaroineen.
Edessäni oli vielä yksi autojen joukko, uusia peräänajoja. Oikealla kaistalla seisoi puolenkymmentä ihmistä, joista osalla oli sätkä hampaissaan. Se jostakin syystä jäi elävästi mieleeni.
Edessäni ajoi vain yksi auto, joka oli laillani selvinnyt ketjukolarista. Samassa näin ensimmäisten hälytysajoneuvojen tulevan vastaan onnettomuuspaikalle. Myöhemmin luin, että ketjukolareissa oli ollut osallisena yhteensä 29 autoa, joista 2 rekkaa ja 1 linja-auto. Kolarissa oli loukkaantunut lievästi 13 ihmistä.
Eräs ystäväni kysyi minulta jälkeenpäin, miksen ollut pysähtynyt kolaripaikalle ja tarkistanut onnettomuudessa olevien vointia? Ymmärrettävähän kysymys on sellaiselle, joka ei ollut itse tilanteessa mukana eikä nähnyt tai tuntenut sitä mitä minä. Syitä pysähtymättä jättämiselle oli muutamakin.
Ensinnäkin pysähtyminen kolaripaikalle, jossa tapahtuu juuri sillä hetkellä uusia kolareita koko ajan, ei ollut turvallista. Takaa tuli pari rekkaa ja jos minä en saanut autoa kokonaan pysähtymään, eivät saaneet varmasti rekkakuskitkaan. En kaivannut niskan retkahdusvammoja tai mitään muitakaan vammoja. En myöskään halunnut aiheuttaa edessäpäin mahdollista uutta kolaria pysäköidyllä autolla. En silloin vielä tiennyt, ettei jälkeeni päässyt läpi enää juurikaan autoja.
Toinen syy oli se, että kolaroineet autot näyttivät toki ruhjoutuneilta, mutta eivät kovin pahasti. Olen ollut aiemmin silminnäkijänä kolarissa, jossa auto ajoi suoraan metsään 80 kilometrin tuntivauhdissa päin puita. Silloin pysähdyin, tarkistin tilanteen (joka oli huono) ja soitin hätäkeskukseen. Nyt tilanne ei näyttänyt niin pahalta matkustajien osalta, joten päätin olla viemättä tilaa hälytysajoneuvoilta.
Mitä opin tästä ketjukolarista, jossa melkein itsekin törmäsin? Se tärkein opetus oli: Pidä riittävä turvaväli! 100 metriäkin on liukkaalla kelillä vähän, oli sinulla sitten nastat tai kitkat alla. Liukkaalla kelillä auto ei pysähdy kokonaan 350 metrin matkalla, jos vauhtia on alkuvaiheessa 100 km/t.
Sedovin vierailu Raahessa 13.7.2019
Toinen mieleenpainunut tapahtuma oli vierailu maailman suurimmalla purjelaivalla Raahessa heinäkuussa. Sedov on laskettu ensimmäisen kerran vesille vuonna 1921. Alun perin Sedov oli saksalainen purjelaiva, mutta siirtyi Venäjän omistukseen II maailmansodan jälkeen vuonna 1945.
Pituutta Sedovilla on peräti 117,5 metriä ja leveyttä 14,5 metriä. Maksimissaan aluksella voi olla 220 miehistön jäsentä. Sedovin kotisatama on Kaliningrad ja se toimii nykyisin purjekoululaivana.
Ensimmäisenä satamassa näin valtavan nelimastoisen purjelaivan, johon jonotti todella pitkä ihmisjoukko. Kapteeni haki meidät laivan portaiden alapäästä. Meille esiteltiin ensin laivan kannen tilat tulkin välityksellä ja sen jälkeen menimme laivan sisälle.
Pääsin luottamustehtävieni ansiosta vierailemaan laivassa paikkoihin, joihin ns. suurella yleisöllä ei ollut mahdollisuutta. Vierailuun sisältyi myös kahvihetki laivan kapteenin pöydässä. Laivaan mentiin sisään jyrkkiä portaita ja kerroksia laivasta löytyy peräti neljä.
Laiva piti sisällään muun muassa ortodoksisen rukoushuoneen, jossa olevat ikonit olivat todella upeita. Kerros alaspäin sijaitsivat muun muassa miehistön hyttitilat. Hyttikäytävä oli lähes koko laivan pituinen ja samasta kerroksesta löytyivät myös ruokala, keittiö ja taukohuone.
Kun vielä mentiin kerros alaspäin, olimme jo vesirajan alapuolella. Sieltä löysimme erilaisia edustustiloja, kuten pienen kokoushuoneen ja auditorion. Käytetyt värit olivat rauhallisia sinisen ja vihreän sävyjä ja puuta oli käytetty paljon. Laiva oli osin peruskorjattu ja osin vielä vanhalla pinnalla. Rakastuin purjelaivan tunnelmaan.
Yksi yksityiskohta minua häkellytti alimmassa kerroksessa. Tilojen katossa oli ikkunat, kuten toisessa alla olevassa kuvassa näkyy. Kattoikkunasta siivilöityi auringonvaloa. Miten se oli mahdollista, kun olimme syvällä laivan alimmassa kerroksessa?
Vierailu Hangossa 16.-18.7.2019
Heinäkuussa kävin myös siskoni luona Hangossa. Hanko on muuten perustettu vuonna 1874 ja vakituisia ympäri vuoden kaupungissa asuvia ihmisiä on vajaa 9000. Kun kesäasukkaat saapuvat, asukasmäärä luultavasti kaksinkertaistuu. Hanko on kaksikielinen kaupunki, jossa suomenkielisiä on hieman yli puolet.
Hangossa on useita uimarantoja, joista osa on suuria hiekkarantoja. Suojaisia kalliopoukamia löytyy myös paljon. Hangon satama on kesäisin täynnä veneitä, niin asukkaiden kuin vierailijoiden. Veneitä on niin moottoroituja kuin purjeveneitä, kooltaan isoja ja pieniä.
Venesataman kupeessa sijaitsee useita kahviloita ja matkamuistoputiikkeja. Kesäisin ja Hangon regatan aikana Itäsataman satama-alue on vilkas. Itse kävin kaupungissa viikko regatan jälkeen, joten pahin tungos oli ohi. Silti väkeä oli kohtalaisen paljon.
Uimarannoista itäisellä rannalla käyvät useimmiten turistit, kun läntistä uimarantaa suosivat enemmän paikalliset. Rantaviivaa pitkin kulkee useita ulkoilureittejä. Kävin muutamassa niistä kävellen tai pyöräillen.
Hangon kaupunki on idyllinen. Kaupungissa on paljon puutaloja, joista monet ovat kauniita koristeellisia ja huvilamaisia rakennuksia. Yleisilmeeltään Hanko viestii mennyttä aikaa, talot ovat hyvin hoidettuja ja pihoilla on paljon kasvillisuutta ja kaupungista löytyy paljon puistomaista arkkitehtuuria. Keskustassa on kesäisin avoinna paljon pieniä putiikkeja ja ravintoloita, joista moni menee kiinni talvikaudeksi.
Kirppisintoilijana kävin myös yhdellä kirpputorilla. Se taisi olla nimeltään kirppis Ankka. Sieltä löysin jonkin verran tavaraa, jota ei omalta kotiseudultani löydy. Montakin kivaa vaatetta olisi ollut tarjolla, mutta jostakin syystä kirppiksellä olevat vaatteet olivat monet pesemättömiä. Likaisia vaatteita en minä ainakaan osta.
Hangossa kävin myös taidemuseossa, Tulliniemen luontopolulla, Puistovuorella katsomassa hiidenkirnua ja katsomassa Neljän Tuulen Tupaa (vain ulkopuolelta). Neljän Tuulen tuvan tarinasta kannattaa lukea täältä.
Puistovuoren hiidenkirnujen löytäminen oli vähän haastavaa sellaiselle, joka ei ole aiemmin käynyt niitä katsomassa. Vaikka opasteet löytyivät, ne eivät olleet kovin tarkat. Kävelin kerran harhaan ja löysin ensin kyllä korkeilta kallioilta mahtavia maisemia merelle päin, mutta en etsimääni hiidenkirnua. Lopulta löysin sen kävelemällä polkua pitkin sen alapuolelta.
Hangon edustalla on noin 90 saarta ja luotoa. Kävin niistä vain yhdellä eli Gustavsvärnin vanhalla linnoitus- ja majakkasaarella. Saari on melko pieni ja sinne pääsee vain veneellä. Ulkoisesti se on karu, mutta kaunis. Puita saarella ei kasva ja rannat ovat kalliota. Saarella sijaitsevat vanhan linnoituksen jäänteet, vanha majakka ja pieni punainen mökki.
Linnoituksen muuri ympäröi suurta osaa saarta. Muurit ovat haurastuneet aikojen kuluessa eikä niiden päälle saa kiivetä. Saaren mökissä voi yöpyä, kunhan muistaa, ettei mökkiin tule sähköä eikä vettä. Jos saarella syö eväitä, pitää muistaa, että kaikki mitä tuo saarelle, pitää myös viedä pois sieltä, pientä roskaa myöten.
Lue Hangon luontokohteista alla olevan linkin kautta:
Hämeenlinnassa ja Hämeen Linnassa käynti
Elokuussa vierailin Hämeenlinnassa ensimmäistä kertaa elämässäni. Hämeenlinnassa asukkaita on runsaat 67 600 ja se sijaitsee Vanajaveden/Hattulanselän vesistöalueen kupeessa. Majoituin keskustassa sijaitsevaan Hotel Emiliaan, joka sijaitsee Raatihuoneenkadun ostoskadun varrella. Jos hotelliin tulee autolla, kannattaa etukäteen varata autopaikka hotellin parkkihallista.
Hotellin sijainti on todella hyvä. Kävellen pääsee moneen paikkaan, muun muassa läheiseen kauppakeskukseen ja Hämeen Linnaan. Hämeenlinna on sekoitus uutta ja vanhaa rakennusarkkitehtuuria. Pidin itse erityisesti vanhemmasta kaupunginosasta.
Hotel Emilian käytävät olivat huonekerroksessani tummaa tiiltä, puuta ja punaista lattiamattoa. Toinen puoli seinästä oli valkoiseksi maalattua. Huoneeni oli pieni, mutta sieltä löytyi kaikki tarvittava. Ainoa pieni negatiivinen juttu oli huoneessani kylpyhuone, jossa suihkutila oli aivan liian pieni ja suihkuverho alaosastaan oli jo tummentunut.
Toisena päivänä päätin käydä 700-vuotiaassa Hämeen Linnassa. Elokuussa linnassa oli remontti käynnissä, minkä vuoksi moni 1.kerroksen tiloista oli suljettuna. Sen vuoksi sain lipun hintaan parin euron alennuksen.
Vaikka 1.kerroksen näkeminen jäikin, oli katsomista riittävästi myös ylemmissä kerroksissa. Linna oli yllättävän iso ja sokkeloinen ja huoneita oli isoista saleista hyvin pieniin tiloihin ja kapeisiin käytäviin. Osa tiloista oli ihanan hämäriä ja osa loistavan valkoisia.
Rakastin Hämeen Linnassa eniten niitä huoneita, joita ei ollut vielä juurikaan remontoitu tai joita ei ollut remontoitu ”yli”. Joissakin tiloissa oli nimittäin liian uudenaikainen valaistus tai seinätiilet oli rapattu ja maalattu valkoisiksi, mikä pilasi linnan vanhanaikaisen vaikutelman.
Minusta ihanimpia olivat juuri ne huoneet, joissa oli esillä vanhempia tiiliä ja niukka valaistus. Rakastuin jostakin syystä erityisesti kapeisiin ja hämyisiin käytäviin, joiden päässä avautui jokin ihana laaja tila.
Parolannummi sotilasvala
Hämeenlinnan vierailuun oli loppujen lopuksi syynä se, että olin menossa poikani sotilasvalatilaisuuteen Parolannummen panssariprikaatiin. Hämeenlinnasta Parolannummelle ajaa vain noin 10 minuutissa.
Kun saavuin paikalle, sotilaspoliisi ohjasi liikennettä alueella. Autoja saapui tasaisena virtana ja täytti pikkuhiljaa paikoitusalueet, joita oli siroteltu pitkin Parolannummen aluetta. Ihmisiä alkoi tungeksia laajan kentän ympärille, jossa sotilasvala oli tarkoitus pitää.
Vettä alkoi sataa kaatamalla juuri hetki ennen tilaisuuden alkua ja olin tietenkin ilman sateenvarjoa. Siispä olin likomärkä jo ennen varsinaista valatilaisuutta. Vaihdoin paikkaa kahdesti kentän ympärillä, ennenkuin päätin jäädä aloilleni. Onneksi vieressäni oleva nainen tarjosi suojaa oman sateenvarjonsa alta.
Jostakin ihmeellisestä sattumasta johtuen oma poikani marssi kentälle vain n. 5-6 metrin päähän paikasta, johon lopulta jäin seisomaan. Alla olevassa kuvassa näet vain pienen osan kentästä, sillä kenttä oli todella laaja. Sain ylpeänä seurata pojan sotilasvalan vannomista aitiopaikalta.
Sotilasvalan jälkeen pidettiin ohimarssi, jossa ensin ajoivat ohi erilaiset panssariajoneuvot, sen jälkeen hevosilla ratsumieskilta ja lopuksi sotilasvalan vannoneet sotamiehet jalan.
Oli upeaa seurata ohimarssia ja pääsin sitäkin seuraamaan eturivistä. Pääsin eturiviin, koska olin ensimmäisten joukossa juossut kentän läpi ohimarssia varten määrätyn tien varteen. Sotilasvalan jälkeen valan vannoneilla oli kotiinlähtötarkastus ja sen jälkeen sain nuoren miehen autoni kyytiin ja pitkä matka kotiin alkoi.
Muita mieleenjääneitä tapahtumia vuonna 2019
Notre Damen palo 15.4.2019
Muistan seuranneeni Notre Damen paloa televisiosta melko tarkkaan. Vaikka en ole koskaan käynyt katedraalissa, olen haaveillut siellä joskus käyväni. Seurasin haaveiden palamista taivaan tuuliin.
Notren Damen palo näytti pitkään siltä, että se palaisi maan tasalle. Onneksi niin ei käynyt, vaikka katedraali kärsikin valtavia vahinkoja. Jälkeenpäin olen miettinyt, että miten edes osa ainutlaatuista historiaa sisältävistä esineistä ja tekstiileistä saatiin pelastettua voimakkaan palon alta.
Suomen jääkiekon MM-kulta 26.5.2019
En muuten seuraa jääkiekkoa, paitsi MM-kisat on aina pakko katsoa. Vuonna 2019 sai taas nauttia kutkuttavan jännittävästä finaalista ja iloita Suomen MM-kullasta. Finaaliottelu oli 3.erän lopussa melkoista jännitysnäytelmää ja minusta Kevin Lankinen maalissa oli lopullinen kultamitalin varmistaja.
Hirmumyrsky Dorian Bahamalla elo-syyskuun vaihteessa
Kolmanneksi ja viimeiseksi jäi mieleeni hirmumyrsky Dorian Bahamalla. Dorian iski Bahamalle 5.luokan hurrikaanina elo-syyskuun vaihteessa ja sai aikaan suuria tuhoja.
Mutta joka tapauksessa….
Uusi vuosi tuo uudet kujeet, toivottavasti vain hyvässä mielessä. Haluan toivottaa sinulle oikein hyvää uutta vuotta ja toivon, että vuodestasi 2020 tulee sinulle ihanalla tavalla unohtumaton.
